Etusivu Naiset II ONS – KiiRi 17 – 0 (5 – 0)
ONS – KiiRi 17 – 0 (5 – 0) PDF Tulosta Sähköposti

onskiiri2.jpg

 

ONS voitti KiiRin Raatin hiekalla torstaina pelatussa pelissä 17-0.

Raatin hiekkakenttä oli tänään pelipaikkamme. Kenttä oli erittäin kuiva sekä pölisevä, minkä lisäksi se oli aika lyhyt. Eli kentän rajoja ei ollut piirretty ”loppuun asti”. Ajattelimme jo heti tullessamme, että millä pikkukentällä me oikein pelaamme. Toisaalta kentän pienuus oli meille apu, sillä meillä oli tänään vain kolme vaihtopelaajaa eli vähemmän kuntoa ja juoksuvoimaa.

 

Saavuimme kentälle puolitoista tuntia ennen ottelun alkua ja siirryimme Raatin ”ihanaan ja retroon” pukuhuoneeseen vaihtamaan kamppeita. Avauskokoonpanon kuultuamme lähdimme lämmittelemään. Sen teimmekin tänään oikein kunnolla, nimittäin koko joukkueen voimin, kahdessa jonossa ja kapteenin vetämänä. Näytti varmaan ulkopuolisista hyvin järjestäytyneeltä..

 

Kohta Teppo kutsuikin meidät takaisin koppiin. Kävimme siellä vielä hieman läpi pelitaktiikkaamme, joka oli pitkälti aika sama kuin edellisissä peleissä. Rupateltuamme aikamme lähdimme kentälle pallottelemaan ja pelaamaan aluepeliä, mikä sai meidät virittäytymään tunnelmaan. Tuomarin vihellyksen jälkeen suustamme kuului jälleen iloinen ”Teppo-huuto”, jonka jälkeen spurttasimme omille paikoillemme.

 

Peli alkoi tuttuun tapaan pienoisella sähläyksellä. Kentän pienuus ja kovuus oli laittanut pakkaa hieman sekaisin ja meillä meni vähän aikaa ennen kuin totuimme siihen. Pallo ei aluksi tahtonut pysyä maassa ja tuntui, että koko ajan oli joku vastustajista hengittämässä niskaan. Onneksi onnistuimme rauhoittamaan peliä pistämällä pallon tekemään työn puolestamme. Syötöt alkoivat kulkea omille, ja laitoja pitkin saimme rakennettua tilanteita, joiden avulla syntyi ensimmäisen puoliajan viisi maalia.

 

Puoliajan vietimme kertaamalla kuvioitamme ja olimme ehkä hieman levottomia, mikä johtui puoliajan ”pituudesta”. Meillä oli nimittäin uskomaton palo takaisin kentälle. Onneksi tuomarit tulivat kuitenkin pian ja saimme jatkaa maalikimaraamme. Laitoja hyväksi käyttämällä saimme tehtyä ainakin joka toisesta hyökkäyksestä maalin. Vastustaja alkoi pikkuhiljaa luovuttaa ja heidän ensimmäisen puoliajan yrittämisensä loppui kokonaan. Meidän tehtävämme oli loppupelin aikana siis pitää vain pallo omilla ja takoa lisää maaleja, joita syntyikin peräti 12 kappaletta. J

 

Kentän pienuudesta, pölisemisestä ja kovuudesta johtuen jouduimme rakentamaan kuviomme tässä pelissä hieman erilaisemmin verrattuna edelliseen peliin, joka oli tekonurmella. Jouduimme liikkumaan kentällä koko joukkueena ja hakemaan syöttöjä entistä hanakammin. Myös levittäminen laitoihin oli olennaisen tärkeää tässä pelissä. Varsinkin keskikenttämme ja laitalinkkimme saavat minulta erityiset plussat liikkumisen ja mainion pelinrakentamisen vuoksi. Ilman heidän työtään lukemat olisivat olleet aivan erit. Loppujen lopuksi, vaikka voitimme tämän pelin, se oli aika tylsää meille. Onneksi ensi viikolla tiedossa on kuitenkin tiukkaakin tiukempaa vastusta, nimittäin kohtaamme sarjajohtajan Innon Mimmit, joiden maalisuhde on peräti 54 – 1.

(kirjoittanut Terhi Jokelainen) 

 

Maalit:

 

Susanna Säkkinen 2 kpl

Tiina Alakoski 1 kpl

Martta Tervonen 2 kpl

Elina Kiistala 2 kpl

Annukka Rintanen 1 kpl

Sofia Ruokanen 3 kpl

Eeva Tallqvist 2 kpl

Elina Yrttiaho 4 kpl

 

 

 

Aloituskokoonpano:

(1) Heli Pääkkö

(3) Susanna Säkkinen

(5) Tiina Alakoski

(7) Martta Tervonen

(9) Milla Tapaninaho

(11) Elina Kiistala

(13) Annukka Rintanen

(17) Elina Veijola

(19) Sofia Ruokanen

(20) Sanna Annanpalo

(22) Terhi Jokelainen

 

Vaihtopelaajat:

(4) Eeva Tallqvist

(6) Elina Yrttiaho

(10) Kaarina Karhu

Viimeksi päivitetty 18.08.2008 12:26